Yleensä Narvikiin ja Lofooteille ajetaan Jällivaaran ja Kiirunan kautta, mutta sielläpäin on vakava puute latausmahdollisuuksista. Suunnittelin reitin siis käsivarren kautta jo huhtikuussa, heti ilmoittauduttuani kiipeilykurssille. Muonioon asti piti päästä pelkillä pikalatauksilla, ja siitä pärjää Norjan puolelle asti Fortumin hitaammilla, joita on Suomen puolella yllättävänkin tiheästi. Reitti on 160 km pidempi ja kaksi ja puoli tuntia hitaampi, mutta itselleni eron merkitys oli vähäinen. Ainoa pidempi lataustauko olisi Kilpisjärvellä, jota en ole koskaan nähnyt ja jonka ympäristössä arvelin voivani viihtyä pari tuntia. Menomatkalla kyydissä oli toinen kiipeilijä, paluumatkan ajoin yksin.
Varaslähtö
Alkuperäinen ajatukseni oli ajaa Helsingistä Muonioon yhdellä rykäyksellä. Sitten ymmärsin, että tuo 12 h 17 minuuttia ajamista ja arvioidut kolme tuntia pikalatausta olisi kuutisentoista tuntia ja siihen mahdolliset yllätykset päälle. Lähdin siis matkaan edellisenä iltana. Yöpyminen ja yön yli lataus järjestyi ystävien luona Jyväskylässä, joten valinta oli oikeastaan aika helppo ja miellyttävä. Minä pääsin saunaan ja ystävät kokeilemaan sähköautoa.
Olin suunnitellut ekan latauksen Lahteen, mutta lähdin silti reteästi ajamaan Hartolaan asti. Motarilla mittarinopeus oli 120 - 130 km/h ja huolet kaukana, kunnes huomasin toimintamatkan hupenevan liian nopeasti. Aloittelijamoka, ja selkeä osoitus suunnittelun tärkeydestä ja motarinopeuksien energiankulutuksesta! Reaktiona hidastin sataseen, ja perille päästessä olikin vielä 8 % akkua jäljellä ja GOMissa 12 km (Guess-O-Meter on auton arvaus jäljellä olevasta toimintamatkasta). Ruokailun aikana akku latautui 91 prosenttiin. Jyväskylään saapuessa akussa oli vielä 48 %, joten lyhempikin lataus olisi riittänyt. Akkua toki tyhjenneltiin vielä kavereiden koeajoilla..
Lähdin liikkeelle 18:00. Ajoin tunnin ja 41 minuuttia, latasin 39 minuuttia ja ajoin vielä tunnin ja 9 minuuttia. Etappien sähkönkulutukset olivat 15,3 ja 12,9 kWh / 100 km.
Laturiseikkailu
Ennen lomaa ei ollut ehtinyt nukkumaan ylimääräistä ja Jyväskylässäkin puoliyö ylittyi saunassa sähköautoilusta jutellessa. Aamu oli nopea, mutta auton kellossa oli lähtiessä 9:43 ja akussa 96 %. Ajo pohjoiseen sujui tietöitä lukuunottamatta mallikkaasti. Niemenharjussa latasin 21 minuuttia ja Siikalatvan Hesellä 17. Pidempi tauko oli Oulun Ideaparkissa, jossa kävimme syömässä sushia ja ostamassa auton täyteen retkimuonaa. Harmillisesti vasta siinä ravintolan pöydässä huomasin, että Nelosparkin laturi on poissa pelistä. Kuivaniemen huoltoasema paloi jo viime vuonna, mutta ilmeisesti pikalaturi toimi silti jonkin aikaa ja oli pimentynyt vasta hiljattain. Pellon pikalaturille olisi 246 km, joten olisi turvauduttava hitaampaan latailuun.
Lähdimme liikkeelle Ideaparkista 16:11. Halusin päästä pikasähköllä mahdollisimman pitkälle, joten ajoin Haukiputaan ammattiopiston pihaan 13 kilometrin päähän, missä sai pikaladattua 94 prosenttiin muutamassa minuutissa (viimeiset kuusi prosenttia on akkutekniikan vuoksi ladattava hitaasti tai ei ollenkaan). Sitten alkoikin jännitys. Ajoin rauhallisesti ja aloin käydä läpi latausmahdollisuuksia. Kemin Hotelli Merihoviin en lähtenyt (vaikka olisi ehkä pitänyt), sensijaan kävin Kosmos rakennuksessa toteamassa sen "tutkimuskäyttöön" pystytetyn laturin todella kohmeiseksi sekä kosketusnäytöltään että latausteholtaan. Sain siitä pitkän tökkimisen jälkeen 16 ampeerin vaihtovirtaa, mutta lähdin aika pian jatkamaan matkaa Haaparannan Ikealle. Sinne saapuessa olikin hyvä aika nauttia salaatti Ikean ravintolassa, joka oli kätevästi aivan latauspisteen vieressä. Kävelyreitti ravintolan sisälle toki mutkitteli myymälän läpi, kuten tapana on, ja kävelyyn meni ehkä varttitunti. Puuha nauratti aika lailla, mutta verryttely teki kyllä hyvääkin.. Koko stoppi kesti 47 minuuttia, ja siinä ajassa sai vaihtovirrastakin riittävästi lisäsähköä seuraavalle etapille.
Haaparannasta pohjoiseen oli oikein miellyttävää ajella. Aurinko paistoi, Torniojoki näkyi monessa paikassa kivasti vasemmalla, ja nopeusrajoituksetkin alenivat sen verran, että pienemmällä kulutuksella oli mukava ajella maisemia katsellen. 123 kilometrin päässä Pellossa pikaladattiin puoli tuntia, ja 136 kilometrin päästä saavuimme Harrinivan lomakeskukseen. Paikka oli valittu sopivan sijainnin, halvan yöpymismahdollisuuden ja 22 kW latauslaitteen vuoksi. Auto olikin yön yli latauksessa, mikä tuli neljän sentin minuuttihinnalla maksamaan 21 euroa. Fortumin latauslaitteesta olisi auto kannattanut käydä irroittamassa joskus neljältä yöllä, tai realistisemmin auto olisi kannattanut kytkeä vuokramökin seinän ulkopistorasiaan. Nyt latauslaite valikoitui kannatus- ja kokeilumielessä.
 |
| Torniojoki. Yksi varsin monesta kirjanpitoa varten otetusta valokuvasta. |
 |
| Toinen matkapäivä, vihreällä on latausten kesto pysähtymisestä liikkeellelähtöön, paitsi milloin tauossa meni latausta pidempään (eli Oulun Ideaparkissa). Kuvasta puuttuu lyhyet ja turhiksi osoittautuneet lataukset Haukiputaan ammattiopistolla (hyvä pikalaturi) ja Lapin AMK:n Kosmos-rakennuksella (lähes käyttökelvoton laturi). Latauksiin meni yhteensä 2 h 32 minuuttia, pakollisiin ruokailuihin n. puolitoista tuntia. |
Toisena matkapäivänä mittariin kertyi 741 kilometriä keskikulutuksella 12,6 kWh / 100 km.
Chillaillen alas vuorilta
Muoniossa pääsi melkein suoraan sänkyyn, mutta Lofooteilla pitäisi jaksaa vielä pystyttää teltta. Siksi kahdeksan tunnin yöpyminen oli tehokas ja matka jatkui evästen voimalla kello 8:40 täydellä akulla. Edessä oli kolme paikkaa vaihtovirrasta lataamiseen, ja päätimme nauttia pidemmän aamupalan ensimmäisellä näistä, nimittäin Sannan Putiikissa. Munkkikahvi ja puukon ostaminen kesti n. 20 minuuttia. Tuntia myöhemmin latasimme Karesuvannossa 30 minuuttia, ja saavuimme Kilpisjärvelle klo 12:37 akussa 40 %. Kilpisjärven laturin vieressä oli kyllä palvelut kohdallaan, mutta järvelle, tunturiin ja muualle oli turhan paljon matkaa.
Ostoksia ja porokebablounasta myöhemmin jatkoimme matkaa taas totutulla 20 km marginaalilla - GOM 113 km, matkaa 93. Kuten oletettua, suunnilleen valtion rajalta alkoi oikeasti jylhänkomea maisema ja korkeuserojen reunustama alamäki. Aurinkokin alkoi hallita säätilaa siinä valtionrajalla. Kelpasi ajella rajoitusten mukaan, kulutus 8,5 kWh / 100 km. Meren rannalta poimittiin kyytiin liftari, joka oli vaeltanut yksin Kilpisjärveltä tunturin kautta Norjaan.
 |
| Circle K Nordkjosbotn. Grønn Kontaktin laturit toimivat moitteetta. |
Ensimmäinen lataus Norjassa oli Grönn Kontaktin pikalaturi Nordkjosbotnissa. Puolen tunnin aikana ehdittiin syödä evästä ja nauttia auringosta. Siitä olikin kahden ja puolen tunnin ajomatka Evenesiin, ja 40 minuutin päivällistauon jälkeen jälleen yhtä pitkä matka Svolvaeriin. Norjassa kulutus vakiintui tasolle 11 kWh / 100 km, mistä on kiittäminen varmaan erityisesti nopeusrajoituksia, jotka ovat vuonoja kiertelevillä teillä hyvin harvoin yli 90 km/h. Niillä teillä ei olisi halunnut yhtään nopeammin ajaakaan, eikä maisemakaan olisi saanut jäädä taakse sen nopeammin. Tältä väliltä kännykkään kertyi varmaankin kymmeniä turhia ja huonolaatuisia räpsyjä, kun piti auton ikkunoiden läpi yrittää tallentaa vuorta toisen jälkeen.
 |
| Kolmas matkapäivä. Latausajat vihreällä, Evenesissä lukemaan sisältyy matkan ainoa jonotus, 8 minuuttia. Jos tätä reittiä ajaa, kannattaa pysähtyä Sannan putiikkiin munkille. Yhteensä latauksia oli 3 h 23 min, josta ainakin puolet olisi tarvittu ruokailuihin ja ostoksiin. |
Sähkö olisi riittänyt perille, mutta latasin vielä Svolvaerissa 25 min, jotta akku olisi täydehkö lomailua varten. Telttaa pääsi pystyttämään Kallen leirintäalueella klo 20:45 paikallista aikaa. Päivän keskikulutus oli 10,7 kWh / 100 km.
 |
| Leiripaikkani kiipeilykurssin ajan. Viihdyin! |
Perillä
Sanotaan, että Lofooteilla sataa aina. Itse nautin koko neljän päivän kiipeilykurssin ajan paahtavasta auringosta ja todella kauniista säästä. Ajoimme kurssipäivinä aina milloin minnekin kiipeilemään, ja aika usein Henningsvaerin Klatrekaféelle kiipeilyn jälkeen. Saapumisillan pikalataus tuli kulutettua, ja viimeisen kurssipäivän iltana kävin taas varmuuden vuoksi lataamassa akun täyteen. Lyhyet pörräilyt Lofoottien teillä kuluttivat Ioniqilla keskimäärin 11,2 kWh / 100 km.
 |
| Viimeinen kiipeilypäivä. Kiivettiin ihan itse tuolta alhaalta. |
Alkuperäinen suunnitelmani oli jäädä kurssin jälkeen vielä puuhaamaan jotain paikan päällä, mutta heti seuraavana yönä alkoi sade, ja leirintäalue tyhjeni vaellusseurasta aika nopeasti. Itse nukuin pitkään kun kerrankin pystyi, ja mietiskelin vaihtoehtojani pitkälle päivään. Lounaan jälkeen päätin kuitenkin nostaa jarrua ja lähteä kaikessa rauhassa kohti kotia. Suunnitelmaksi oli muodostunut paluu Kiirunan kautta - siis melkein tarkalleen se reitti, joka oli tulomatkalle liian jännittävä. Sillä muutoksella sentään, että ajaisin Kiirunasta Pellon pikalaturille enkä Jällivaaran suuntaan Perämeren rannalle. Harkitsin myös autolauttaa mantereen puolelle, mutta ne eivät sopineet aikatauluun tällä kertaa.
Rankkasateista ylämäkeä
Paluumatka alkoi klo 13:15. Kävin Svolvaerissa lähettämässä postikortteja, ja ajoin jatkuvassa sateessa Evenesiin (177 km, 3 h). Latasin siellä 34 minuuttia ennen kuin tajusin, että 41 kilometrin päässä tarvitsisi joka tapauksessa täyttää akku. Näin oli ehkä silti parempi, koska Bjerkvik Hotellin laturi oli hotellin takapihalla hiekkakentän reunassa, eikä heti näköpiirissä ollut mitään, missä olisi tehnyt mieli aikaa viettää. Onneksi vartin lataus riitti.
Kello 17:50 lähdin kohti Kiirunaa. Olin laskenut, että 200 metrin korkeuseron pitäisi vastata suunnilleen 1 kWh energiaa, mutten ollut tästä mitenkään varma, joten ylämäessä hieman hillitsin nopeutta ensi kertaa sitten Haaparantaan saapumisen. Se oli kuitenkin turhaa varovaisuutta, sillä GOM piti marginaalinsa melko hyvin, ja vasta loppumatkan nopealla tiellä siitä lähti hallitusti kilometrejä. Saavuin Kiirunan Camp Ripaniin klo 20:35, akussa 8 % ja GOMissa 12 km. Päivän keskikulutukseksi tuli 13,1 kWh / 100 km.
 |
| Ensimmäinen paluupäivä. Latausta yhteensä 43 minuuttia, josta n. vartin söin hodaria. |
Ripanin laturi on varsin yksinäinen, sillä lähin toinen PlugSharen tuntema laturi on se, jolta juuri ajoin 173 kilometrin päästä. Jokkmokk etelässä on 214 kilometrin päässä, Kolariin on 216 km, ja Överkalixiin 242 km. Rajabaarin Nesteelle väärään suuntaan olisi 180 kilometriä. Olin päättänyt pyrkiä Pellon pikalaturille 242 kilometrin päähän, kunhan vain saisin auton ensin täyteen Kiirunassa.
Harmillisesti ruotsalaisen InChargen laturi ei suostunut yhteistyöhön millään. Olin asentanut heidän kännyapplikaationsa tauolla Norjassa, ja yritin saada sillä latausta käyntiin ilman menestystä. En saanut syötettyä luottokorttitietojanikaan, edes Camp Ripanin wifistä, useista yrityksistä huolimatta. Suomalaiset rfid-lätkät eivät myöskään toimineet (roaming olisi näissä hommissa tosi kova sana), eikä edes puhelinpalvelu osannut auttaa. Kuulemma InChargella on nykyisin sellainen linjaus, että heidän latauslaitteensa toimivat, ja puhelintuki on vain neuvojen antamista varten. Toista kertaa soittaessa sentään sain tarjouksen, että he voisivat käynnistää latauksen 20 minuutiksi, jotta pääsisin sillä sähköllä eteenpäin. Kerroin, että minulta puuttuu minimissäänkin kaksisataa kilometriä, mutta he eivät voineet auttaa. Oli aika outo fiilis olla parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupungissa ja jäädä ilman palvelua, kun Suomen lapissa sadan asukkaan keskittymissä homma toimi heittämällä.
Myöhemmin selvisi, ettei heidän systeeminsä ilmeisesti tunne mahdollisuutta, että jollakulla ei ole ruotsalaista puhelinliittymää ja henkilötunnusta. Heidän latureitaan voisi ehkä siltikin käyttää, jos tilaa rfid-tägit etukäteen webbiformilla, johon pitää vaan keksiä laittaa nollia henkilötunnuksen kohdalle.
 |
| Pari yötä olin kaikkien kaveri. Kuvassa Camp Ripan Kiirunassa. |
Eniten episodissa jälkikäteen harmittaa hukattu aika. Oli nimittäin lopulta aika kätevää vuokrata matkailuautopaikka ja ladata karavaanitolpasta. Nostin märkänä pakatun teltan takapenkin jalkatilasta ja laitoin pystyyn auton viereen. Söin hyvin ja nukuin pitkään.
Säästellen pitkälle
Heräsin taas teltasta Kiirunassa, ja aamulla satoi tihkua niinkuin illallakin oli satanut. Eka juttu teltan ulkopuolella oli tietysti tarkistaa latauksen tilanne. Lataus oli vielä kesken, jäljellä yksi minuutti. Hyvä. Kävin aamutoimilla ja aamupalalla kaikessa rauhassa. Lopulta lähdin liikkeelle klo 12 tarkoituksena ajaa Pelloon 242 kilometriä.
Ioniqissa on 28 kWh akku, josta mieluiten jättää 10 % käyttämättä ja alle 5 % tasossa on jo varsin hikiset oltavat. Kulutuksen olisi siis pysyttävä alle 11 kWh / 100 km. Se oli ollut välillä riittävän alhaalla jo Norjassa ihan yrittämättä, mutta nyt oli viileää ja sateista, enkä tiennyt, mitä on edessä. Lähdin siis hypermailaamaan ja askartelin aamulla autooni SLOW-kyltin takaikkunaan. Ihmiset epäröivät ohitella henkilöautoja, joten on parempi kertoa heti kättelyssä, että aion olla hidas, jotta ihmiset ohittaisivat ennen, kuin ärsyyntyvät.
 |
| Kiirunasta eteenpäin hidastelin, ja halusin kertoa sen myös muille. |
Ajoin Kiirunasta ulos lyhintä mahdollista reittiä hyvin kevyellä tallajalalla, ja maantiellä laitoin vakkariin 70 km/h. Tämä oli sattumoisin rajoituskin alkumatkasta, mutta myöhemmin rajoitus nousi yhdeksäänkymppiin. Lähtiessä auto arvasi toimintamatkaksi 219 km, joka oli oleellisesti vähemmän, kuin Googlen arvioima 243 km. Onneksi körötellessä ero meni umpeen, ja GOM hupeni oleellisesti hitaammin, kuin jäljellä oleva matka. Tällä välin minut toki ohitettiin monta kertaa, mutta sekin hoitui onneksi vailla stressiä. Tie on noilla seuduilla varsin suora ja mukava, näkyvyys on erinomainen ja liikennettä vähän. Ohitusta ei tarvinnut kenenkään odotella, ja jos tarvitsikin, niin saatoin itse väistää P-levikkeelle parin minuutin välein. Ohittelu (siis muu liikenne) sitäpaitsi loppui melkein kokonaan, kun käännyin E10-tieltä E45:lle kohti Vittangia.
Kun GOM oli 15 km enemmän, kuin jäljellä oleva matka, kasvatin nopeuden 75:een. 20 km marginaalilla kiihdytin kahdeksaankymppiin, 25 km marginaalilla 85 kilometriin tunnissa ja 30 km marginaalilla 90 kilometriin tunnissa. Lopulta marginaalin kasvettua yli 40 kilometriin uskaltauduin ajamaan satasta ne pätkät, joilla sellainen rajoitus oli. Lopulta perillä GOMissa oli jäljellä vielä 45 km. Ajettu matka + GOM antaisi 287 km, eli enemmän, kuin auton NEDC-toimintamatka. Keskikulutukseksi tuli 9,7 kWh / 100 km, ja keskinopeudeksi 74.
Lopulta suurin tekninen ongelma oli Vittangin pizzerian korttiautomaatti, joka oli rikki. Yritin saada käteistä Coop-kaupasta, mutta sekään ei onnistunut ulkomaisella kortilla. Ajoin koko pätkän eväiden voimin ja haaveilin pizzasta Pellossa, mutta siellä valitettavasti Vihreän pysäkin ravintola ehti nenäni edestä kiinni.
Tätä voittoa juhlien lähdin hidastelemaan kohti Oulua - seuraavalle pikalaturille olisi jälleen 232 km, ja suoritus menisi tiukemmaksi, koska akussa on pikalatauksen jälkeen vain 94 % sähköä. Valitettavasti sitten Oulusta ei järjestynytkään yösijaa, kuten olin yltiöoptimistisesti toivonut, ja voitontunne vaihtui vähän apeampaan mielialaan. Pysähdyin ennen Torniota miettimään vaihtoehtojani, ja päätin ajella reipasta matkavauhtia Lapin Rinki Campingiin Simojoen varrelle. Karavaanipaikka oli osoittautunut hyväksi ratkaisuksi edellisenäkin yönä, ja nytkin sellainen palveli mallikkaasti. Tällä etapilla kului lopulta 12,1 kWh / 100 km.
 |
| Kiirunasta Simoon. Ajamiseen meni ylimääräinen 54 minuuttia hidasteluun. Päivän ainoa 38 minuutin lataustauko kului kokonaisuudessaan ruokailuun. |
Simossa aioin myös kokeilla autossa nukkumista ensi kertaa. Ioniqin takapenkit voi kaataa, ja kun etupenkin vetää aivan etuasentoon ja väliin jäävän kolon täyttää tavaralla, 175 cm:n pituuteni saa autoon suoraksi. Muodostuva taso on valitettavasti yhä turhan kalteva nukkumiseen. Hätätapauksessa ratkaisu toimisi, jos auton pysäköisi muutaman asteen alamäkeen, mutta nyt paikan määräsi lataustolppa. Luultavasti latauksessa olevassa sähköautossa nukkumiseen liittyy myös pienenpieni tulipaloriski, joten en tietenkään tätä kenellekään suosittele. Nukuin siis teltassa. Kolmatta yötä peräjälkeen yöllä satoi, ja kolmatta kertaa peräjälkeen ryttäsin aamulla ulkoteltan märkänä takapenkin jalkatilaan.
 |
| Hieman liian kalteva taso suorana nukkumiseen. |
Pikana Helsinkiin
Parin vähän tehottomalta tuntuneen matkapäivän jälkeen nostin jarrua aamupesun ja pikajugurtin jälkeen. Nyt ajoin rajoitusten mukaan Ouluun syömään lounasta ystävän kanssa (tauko ilman latausta!!) ja sitten jatkoin Pulkkilan Heselle lataamaan. Nostan Hesburgerille hattua latauspisteiden laittamisesta, mutta valitettavasti pidempään tien päällä oltuaan en ainakaan itse enää kertakaikkiaan halua syödä hampurilaista. Ostin pirtelön. Matkailukeskus Niemenharjussa meni ylimääräinen puoli tuntia, koska lataus katkesi minulle ilmoittamatta heti, kun olin lähtenyt autolta. Jyväskylässä latasin 25 minuuttia, ja Lahdessa 35. Itse matkaan olisi riittänyt vähempikin, mutta halusin saapua Helsinkiin mahdollisimman täydellä akulla. Olin kotona klo 22, ja akussa oli jäljellä 43 %. Kulutukset olivat 12 - 12,7 kWh / 100 km, paitsi Lahden jälkeen motarilla 15,4 kWh / 100 km.
 |
| Viimeinen päivä, ei kommelluksia. Söin Oulussa itseni pinkeäksi lataamatta samalla, ja siksi päivän kaikki lataustauot voi nähdä osittain hukattuina, jos haluaa. Osittain, koska vessaan piti päästä. Punaisella merkityt 34 minuuttia kului tätä tekstiä kirjoittaessa sitä huomaamatta, että lataus oli kompastunut alkuunsa. |
Yhteenvetelyä
Sähkö-Ioniq sopii pitkällekin matkalle, ja lataustauot ovat minun mittapuullani kohtuullisia. Sähköautolla ajoa joutuu suunnittelemaan, ja ripeästi ajava joutuu ruokailemaan laturien lähellä. Jos ajaa koko päivän, lataustaukoihin menee noin tunti päivässä sen päälle, mitä ruoka- ja vessataukoihin vähimmilläänkin menisi. Suomi-Neidon käsivarressa on laturit riittävän tiheässä mutta hieman hitaat, joten siellä voi joutua ostamaan matkamuistoja muun taukoilun lisäksi! Artikkelin kokemuksia ei voine yleistää kaikkiin sähköautoihin, mutta kunhan autosta löytyy pikalataus ja yli 150 km todellista toimintasädettä maantiellä, niin homma toimii.Pidemmillä reissuilla kannattaa latailla yön yli mikäli mahdollista, ja nämä on hyvä suunnitella paikkoihin, joissa ei ole pikalatausta. Muonio tai Karesuvanto on Norjaan mennessä hyviä paikkoja, joskin Helsingistä lähtiessä jokin majapaikka Tornion seuduilla lienee riittävän kaukana. Tämä on muutenkin perusteltua sen aikaa, kun Nelosparkin pikalaturi ei ole toiminnassa. Leirintäalueilta löytää karavaanipistorasioita, joita saa myös usein käyttää, ja majoitusvaihtoehtoina on auton ja teltan lisäksi usein mökkejä. Karavaanirasiaan saa suko-adapterin helpoiten Motonetin hyllystä, ja se maksaa kympin - suosittelen vakiovarusteeksi matkailevalle sähköautoilijalle. Lapissa, jossa varsinaisia latauspisteitä on vähän ja ne on usein hitaita, karavaanipaikan löytäminen on paljon helpompaa. Tietysti myös hostelleissa ja hotelleissa on usein ulkopistorasioita, joita olen käyttänyt aiemmilla matkoillani.
Lofooteille mennessä riittää Grönn Kontakt, mutta muuten skandinaviaa ajellessa tarvitsee useampia asiakkuuksia. Nämä kannattaa kartoittaa ajatuksella, toisin, kuin itse tein. Ehdin tilata myös laitteen, jolla olisin selvinnyt Norjassa ilman tietulleja, mutta se ei koskaan saapunut perille. Toisaalta en tietääkseni joutunut tullitielle missään vaiheessa. Kuulemma joskus tämä tullinvälttämislaite jää jumiin tulliin! Vaikka tilaus olisi onnistunutkin, luulen, ettei yhden norjanmatkan vuoksi kannata tällaista laitetta tilata, vaan maksaa tietullit sitten, kun lasku tulee perään postitse.
Norjassa tiet ovat usein mutkaisia ja nopeusrajoitus 90 km/h. Tämä sopii sähköautolle erinomaisesti, ja lomamatkailijalle myös. Ioniq 28 kWh akulla jaksaa tällaista tietä hyvin 2,5 tuntia latausten välissä. Pikalatasin Norjassa kuusi kertaa, ja vietin näillä latureilla 3 h 10 min. Muistan suoralta kädeltä ainakin neljä muuta sähköautoilijaa. Jos jätän itseni laskuista, näillä latureilla vieraili joku n. kerran tunnissa. En epäile hetkeäkään, etteikö pikalaturiverkoston ylläpito olisi kannattavaa liiketoimintaa Norjan sähköautokannalla.
Lopuksi: Tauot takaavat riittävän verryttelyn ja adaptiivinen vakionopeudensäädin sallii venytellä tallajalkaa, joten pitkistä ajomatkoista huolimatta olin verraten pirteä ja notkeassa kunnossa jopa iltaisin. Uskaltaisin sanoa, etten tällaisellakaan reissulla varsinaisesti kaipaa isompaa akkua enkä nopeampaa latausta, ainoastaan sitä Nelosparkin pikalaturia jäin kaipaamaan.
Lähtisin uudestaan. Ehkä taas ensi kesänä lähdenkin.
